Ystävyys. Mitä se on? Sitä, että voi sanoa asiat toiselle suoraan ilman, että hän loukkaantuu. Sama myös toisinpäin tietysti. Ystävä kuuntelee, tukee, auttaa, on läsnä. Ja toisinpäin. Ystävän kanssa pidetään hauskaa, jaetaan ilot ja surut. Ystävyys on molemminpuolista jakamista.

Ittellä on aina ollut vähän ystäviä. Ala-asteella olin koulukiusattu, ja sama jatkui yläasteella. Ei mitään fyysista kiusaamista mutta henkistä. Kaverit vaihtui koko ajan, muilla oli omat kaveriporukat ja itte kuljin vierailevana tähtenä porukasta toiseen. Serkutki käänsi selkänsä kun entisen poikakaverin kans meni poikki. Kaikki nämä on jättäny jäljet elämään.

Yksi ystävä on säilynyt ala-asteelta tuonne 20 ikävuoteen asti, sitten lähdin toiselle paikkakunnalle, ystävä rupes seurustelemaan, ja niin hiipui ystävyys. Hän oli kyllä kaaso, otettu tehtävästään ja auttoi. Silti tuntui että hän ei nauttinut tehtävästään. Pyysin kaasoja käymään kampauksessa samalla kun itte olin, ja hän ei olisi halunnut, ja vielä vajaa kuukausi häiden jälkeen hän valitti kuinka perseestä hänen kampaus oli ja ei kelvannu mitenkään päin. Sitten ostin kaasoille mekot, kysyin ensin kelpaako. Kelpasi. Häitten aikaan kummiski tuli valivali mekosta. Ja häiden jälkeen kun meistä oli yks kuva, minkä halusin meistä julkaista sosiaalisessa mediassa osoittaakseni miten kiitollinen olin hänen tuestaan, niin ei kelvannut. Kuva piti poistaa koska mekko oli epäsopiva ja kampaus kamala. Ja kaikkien kaasojen kanssa otetusta kuvasta poisti itsensä. Tästä jo loukkaannuin hieman, aivan kuin hän häpeäisi olla ystäväni, ettei vainkaan muut näe. Vai onko hän vain niin pinnalliseksi muuttunut että hänen mielestään kamalassa kampauksessa ei voi kuvia julkaista. Kysyin asiasta ja jälkimmäinen oli vastaus. Eikä avautumisiakaan enää tältä ystävältä tule. Voinko enää häntä ystäväksi laskea?

Muutettuani uudelle paikkakunnalle sain elämääni 2 uutta ja tärkeää ystävää. Olen heistä todella kiitollinen, en tiedä miten olisin viimeisen vuoden jaksanut ja häistä selvinnyt ilman heitä. <3 he ovat jaksaneet tukea mua kaikes, oli se sitte koulu mikä ressaa, keskenmeno, parisuhderiidat, koiran ongelmat, voimisteluongelmat, mikä tahansa. He ovat auttaneet jaksamaan päivästä toiseen, viikosta seuraavaan. Ovat saaneet auringon taas paistamaan mun elämään. Kiitokset siitä heille. En olisi uskonut että voisin vielä tällaisia ystäviä saada.

Ja vielä yksi ystävä, Onnin kasvattiäiti. Hänen kanssaan on tullu jaettua kaikki, yhteiset raskausilot, keskenmenon tukeminen, iloitseminen hänen lapsistaan, ressi mun häistä ja nyt kunnia olla hänen kaasonaan. En olisi otetumpi voinut olla kun sain tämän kunnian <3 kiitos, olet tärkeä.

Ystäville tulee liian usein sanottua kuinka tärkeitä he ovat. Se tulisi kertoa päivittäin, sillä he tekevät elämästä elämisen arvoista päivittäin. 

On liikaa yksinäisiä ihmisiä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla edes yksi ystävä, jolle voi uskoutua. Muuten elämä käy liian raskaaksi. Me kaikki voimme tehdä jotain yksinäisyyden estämiseksi. Voimme vaihtaa muutaman sanan yksinäisen vanhuksen kanssa kaupassa, se jo saattaa pelastaa hänen päivänsä. On erilaisia tukiyhdistyksiä joihin voi liittyä. Ja ennen kaikkea, ottaa ja mennä yksinäisen työ jos sellaisen näkee ja kysyä mitä kuuluu, olla ystävällinen ja antaa mahdollisuus.

Vanhemmat, kysykää lapsiltanne onko heillä ystäviä, ja onko luokalla yksinäisiä. Opettakaa lapsillenne että kaikki tulee hyväksyä erilaisuudesta riippumatta. Ketään ei saa kiusata. Jos luokalla on joku jota kiusataan, neuvokaa olemaan kiusatun puolella. Liikaa on kiusaamista ja nuorten pahoinvointia, ja valitettavan paljon oon kuullu että vanhemmat kieltävät lasta olemaan jonkun kaveri ja siksi lapsella ei ole yhtään ystävää. Aikuiset, näyttäkää teesimerkkiä! Opettakaa arvostamaan ystävyyttä ja olemaan kaikkien kaveri.

Koska jokainen on oikeutettu ystävyyteen.